Tiedote 26.10.2012

Hämeen vihreistä ehdokkaista vaalirahoituksensa on julkaissut ennen varsinaista vaalipäivää reilut 90 % ehdokkaista. Vihreät toimivatkin edelleen avoimuuden edellä kävijöinä ja suunnan näyttäjänä muille puolueille Hämeessä. Muilta puolueilta ennakkoilmoituksia on tullut vain satunnaisesti.

”Avoimuus on keskeinen teemamme ja haluamme olla avoimia myös omassa toiminnassamme. Äänestäjillä tulee olla oikeus tietää jo ennen vaaleja, mistä vaalirahoitus on peräisin ja kuinka paljon käytämme rahaa vaaleihin. Lisäksi monet ehdokkaat ovat julkaisseet omat sidonnaisuutensa ennen vaaleja. Tässä asiassa muilla puolueilla on vielä paljon tekemistä” toteaa Hämeen piirin puheenjohtaja Anssi Lepistö.

Monissa kunnissa kuten Forssassa, Hattulassa, Riihimäellä ja Orimattilassa kaikki vihreät ehdokkaat ovat tehneet ilmoituksen jo hyvissä ajoin ennen varsinaista vaalipäivää. Muissa hämäläisissä kunnissa muutamien ehdokkaiden ilmoitukset ovat vielä postissa. Muilta puolueilta ilmoituksia on tullut vain satunnaisesti.

”Vaikka ennakkoilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista, oletin, että kaikki puolueet ovat mukana talkoissa avoimuuden puolesta. Valitettavasti taitaa olla niin, että vaalirahoituskohusta ei olla opittu mitään. Eipä siis tarvitse muiden puolueiden puhua avoimuudesta, kun näinkään yksinkertaista asiaa ei kyetä hoitamaan” jatkaa Hämeen Vihreiden puheenjohtaja Anssi Lepistö.

Vaalirahoituksen ennakkoilmoitus tehdään Valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV) sähköisesti tai postitse, ja se on vapaaehtoinen. Varsinainen ilmoitus edellytetään lain mukaan valtuustoon valituilta ja heidän varajäseniltään.

Ilmoituksiin voi tutustua VTV:n sivuilla.

Lisätietoja

Anssi Lepistö, Hämeen Vihreät ry:n puheenjohtaja

0407224504