Sanotaan, ettei vieraaseen pöytään pidä huudella. Seuratessani tasa-arvoisen avioliittolakialoitteen hyväksymisen aiheuttamia voimakkaita reaktioita, päätin poiketa tuosta tavasta ja kertoa, miten ei-uskovana ajattelen kirkon suhtautumisesta ihmisoikeuksien laventamiseen, ja miten ajattelen Raamatun sanomalla puhuvien mielipiteistä syrjimisen sallimiseksi.
Kannatan lain saattamista voimaan, olenhan jopa marssinut asian puolesta. Kyseisen lakialoitteen hyväksyminen eduskunnassa osoittaa kiistatta, että suomalainen demokratia on maailman mittakaavassa edistyksellinen, vaikkakaan ei ongelmaton. Lakialoitetta vastustavat tahot näyttävät unohtaneen, että aloite lakiin tuli kansalaisilta. ”Kyllä kansa tietää!”, tuntuu vastustuksen tiimellyksessä muuttuneen kansan tietämättömyydeksi ja virheeksi, joka tulee korjata. Vaikuttaakin siltä, että kansa on oikeassa ainoastaan silloin, kun se palvelee omaa ajattelua. Vaatimukset lakialoitteen kumoamiseksi seuraavalla hallituskaudella, ja seuraavan eduskunnan toimesta, ovatkin märkä rätti vasten kansalaisten selkeää tahtotilaa. Vaatimukset lain estämiseksi osoittavat lainsäätäjien puolelta suoran demokratian törkeää halveksumista ja oman edun tavoittelua, keinoja kaihtamatta. Herääkin kysymys kuinka he kehtaavat, ja kyllähän he kehtaavat?
En ole vuosiin kuulunut kirkkoon, enkä usko Jumalaan. Erosin kirkosta sen nykyaikaan siirtymistä vastustavan asenteen takia. Kirkon sanomassa on hyvääkin, se kiteytyy anteeksiantoon, lähimmäisenrakkauteen ja toisen hyväksymiseen. Hyväksyminen voi olla kirkolle myös rasite, sillä olisikin kirkon toiminnan kannalta haittaavaa, jos Raamatusta tehtyjä tulkintoja tuotaisiin päätöksenteossa yksityishenkilöiden toimesta esille niin, että heidän virheellinen tai tarkoitusperiltään kyseenalainen sanoma voidaan tulkita kirkon sanomaksi. Äänensä saavat kuuluviin ne, jotka sitä julkisesti kovaäänisimmin käyttävät, eikä katolilaisuuden tai luterilaisuuden nimissä tehty ihmismielen myrkyttäminen, ja eripuran luominen näytä tekevän asiassa eroa. Tuntuukin, että ihmisoikeuksien lisäämistä vastustavat unohtavat samalla, etteivät he kenties itse olisi nykypäivänä siinä asemassa, missä ovat, jos Jumalan tahdon mukaisia tulkintoja olisi orjallisesti noudatettu menneen ajan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia lisänneissä päätöksissä, tästä esimerkkinä naisten saama äänioikeus. Historiassa olisi tehty liuta vääriä päätöksiä, jollei miehiä olisi ollut nainen paimentamassa. Tuskin kukaan kehtaa nykyään edes ajatella, että ihmisoikeuksien lisäämisessä tehtiin tuolloin virhe.
Lakialoitteen etenemistä seuratessa olen muuttanut suhtautumistani kirkkoon. Kirkolla ei ole lain vastustamisessa kuin hävittävää, sillä kirkon tilanne on ollut vaikea jo pitkään. Jäsenkato aiheuttaa vaikeuksia kirkon taloudelliselle toiminnalle, eikä tilannetta edesauta kirkkoa leimaavat julkiset kohut, jotka aiheutuvat yksittäisen jäsenen toiminnan ja mielipiteiden tuloksena. Tulevaisuutta ei helpota myöskään painavat kannanotot, joissa vaaditaan kirkon vaikutusvallan vähentämistä suhteessa valtion päätöksentekoon. Kirkon on elettävä ajassa ja muututtava sen mukana, sillä maailma, ihmiset ja ajattelutavat muuttuvat jatkuvasti. Arkkipiispa Mäkisen ulostulo tasa-arvoisen avioliittolain puolesta edustaa sitä muutosta, jota kirkko tarvitsee vahvistuakseen, ja edistääkseen vakavasti otettavaa sanomaansa. Tulevaisuutensa kannalta kirkon olisikin tärkeää puuttua vaikutusvaltaisten jäsentensä sanomisiin silloin, kun esitettyjen mielipiteiden huomataan olevan Raamatun sanaa vääristeleviä tai kirkon edustamien asioiden vastaisia.
Kirkosta erosi lakialoitteen hyväksymisen jälkeen useita tuhansia jäseniä. Tämä on valitettavaa, mutta tätä ei pidä pelästyä. Suuri osa eronneista ei pysty hyväksymään kirkon tarpeellista muutosta, eikä näin ollen edusta tulevaisuutta. Kirkon kannattaa muistaa, että lakialoitteen takana on huomattava enemmistö suomalaisista, ja lakialoitteen takia eronneet ovat vähemmistönä. Toimimalla vanhoillisten vaatimusten mukaan, peläten eroamisia, kirkko voi säilyttää menneisyyttä edustavat jäsenensä, mutta menettävät samalla mahdollisuutensa suvaitsevaiseen enemmistöön kansasta, siis heihin, jotka näinä aikoina miettivät vakaumustaan ja osaansa kirkon jäsenenä.
Raamatun sanaa ja opetuksia voi kunnioittaa, mutta niiden varaan ei tule kaikkea rakentaa.
Teemu Häyrinen
teemuhayrinen.com