Lahden Vihreiden hallitus on nimennyt ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat huhtikuun 2025 kuntavaaleihin.
Ehdokkaat edustavat monipuolisesti eri ikäryhmiä ja ammattialoja, ja he ovat sitoutuneet edistämään Vihreitä arvoja sekä kestävää kehitystä Lahden kaupungissa.
Ehdokkaiksi nimettiin seuraavat henkilöt:
Paul Carroll, 61, ympäristöteknologian lehtori
Ritva Jussila, 66, asiakkuuspäällikkö
Jouni Kaikkonen, 37, vuorovastaava
Olavi Kopo, 61, diakoni, johtava työntekijä
Alvar Külmäsu, 33, päivystävä lääkäri
Salla Majaniemi, 35, tradenomiopiskelija ja merkonomi
Riina Puusaari, 41, suunnitteluinsinööri
Allu Pyhälammi, 39, rahoitusasiantuntija ja puoluevaltuuston varapuheenjohtaja
Aija-Riitta Saastamoinen, 61, erikoissosiaalityöntekijä ja työnohjaaja
Vilma Salminen, 30, fysioterapeutti (AMK), opiskelija ja kotihoidon koordinaattori
“Lahden on astuttava uuteen aikaan. Talous vaatii suuria muutoksia ja uudenlaisia ratkaisuja. Lahden vetovoimaa matkailukaupunkina tulee kasvattaa, tuoden esille kaupungin uniikkeja ominaisuuksia. Lahden upeita virkistys- ja luontokohteita tulee entisestään vahvistaa ja markkinoida”, sanoo Pyhälammi.
“Rohkeutta, monipuolisuutta ja innovatiivisuutta – tästä on tulevaisuuden Lahti rakennettu!”
Lahden Vihreät nimeää seuraavat kuntavaaliehdokkaat syksyllä.